On pelottavaa huomata, kuinka nopeasti laihduttaminen voi lähteä lapasesta. Kun pääsee syömisen makuun.. Vaaka näytti tänä aamuna 82,4kg:n lukemaa. Aikaa päästä alle 82kg:n on onneksi vielä 4päivää (punnitus pe-aamuna). Rankka työviikko ja pitkät työpäivät pitävät poissa jääkaapilta, mutta liikkumiseen ei juurikaan jää aikaa. Tai jos jää, mistä energiaa lähteä lenkille kun jalat huutavat hoosiannaa jo päivän töissä seisomisen jäljiltä?! Vähintä mitä voin itseni puolesta tehdä, on jättää auto kotiin ja kulkea kaikki pyöräiltävissä olevat matkat pyörällä. Alkaen tästä työpäivästä.
Viime yönä ennen nukkumaan menoa tuli itku. Päivät menevät nopeasti ohitse ajattelematta mitään sen kummemmin, hymyillen ja yrittämällä uskotella itsellekin että kaikki on hyvin. Sisimmässäni olen kuitenkin surullinen. Pohjattoman surullinen. Tämä kesä on ollut rankka monella tapaa ja tuleva syksy pelottaa jo valmiiksi. Viime yönä itkin ikävääni rakasta lemmikkiämme kohtaan, josta luopuminen tuli eteen äkkiarvaamatta ja aivan liian pian. Mieheni takia olen yrittänyt pysyä vahvana, sillä tiedän että jos murrun, murtuu hänkin kahta kauheammin. Kultapoika käy ajatuksissamme ja keskusteluissamme miltei päivittäin, mutten kuitenkaan uskalla sanoa ikävääni ääneen. Emme ole vielä sytyttäneet kynttilää pienellemme. Mieheni lähtee loppu vuodeksi opiskelemaan toiselle paikkakunnalle ja tuleva arki ilman häntä vetää mielen matalaksi. Ymmärrän että hänen on lähdettävä ja olen aidosti onnellinen hänen puolestaan, tuntuu vain hurjalta ajatella pyörittävänsä yksin tätä taloutta kaiken muun rinnalla. Ahdistusta lisää myös työväsymys sekä alati kasvava stressi gradusta ja opinnoista, jotka tulisi saada päätökseen ensi kevääseen mennessä. Ja kun tuntuu etten saa aikaan mitään. En ehdi, jaksa, ei kiinnosta. Ruuasta olen saanut eräänlaista lohtua, mutta huomaan myös kuinka helposti syömisestä tulee myös ainoa asia, jota koen voivani hallita -> kaikki energia ja ajatustyö menee siihen ja kaikki muu painuu taka-alalle. Käsittämätöntä on se, että vaikka tiedostan asian ja ymmärrän olevani oravanpyörässä, en tee sille loppua. Ehkä en vain tiedä mistä aloittaa.
Tämän viikon tavoitteena painonpudotuksen yhteydessä on tehdä suunnitelma tulevan syksyn varalle. Kuinka priorisoin vapaa-ajan, opinnot, työt, ym. Miten takaan jaksamiseni ja asioiden aikaan saamisen?
Annan myös aikaa surulle ja sen läpikäymiselle.
Ja keskustelen rakkaani kanssa ajatuksistani ja suunnitelmistani. Surustani.